Olen joustavien, kustannustehokkaiden, valinnaisuutta lisäävien sekä työn, opiskelun ja vapaa-ajan yhteensovittamista parantavien digipalvelujen kannattaja. Säätelemätön digitalous alkaa olla pian kuitenkin tiensä päässä. Nettiriippuvaiset aikuiset, holtiton digitalisoituminen ja median klikkikiima eripuraa ja maailmaa yksinkertaistavine otsikoineen on uskoakseni liian suuressa roolissa työntekijöiden, aikuisten ja lasten pahoinvointiin 2022. Objektiivinen kokemus ja käsitys omasta, läheisten ja suomalaisesta hyvinvoinnista pirstaloituu. Pahimmillaan hyvinvointikokemuksesta tulee täysin subjektiivinen, joka rakentuu median kautta. Miten pitää rakastaa? Millainen on hyvä vanhempi? Mitä pitää omistaa? Varsinkin yksinäinen tai muista eristynyt aikuinen on suojaton digitaalisesti rakentuvan todellisuuden paineissa.
Olen sulkenut itseni aika totaalisesti mainonnan ulkopuolelle. Hyvinvointini kuluttajana onkin aika korkealla tasolla. Minulla ei ole erityisiä ostotarpeita, en tunnista brändejä tai erityisiä muoti tai in-suuntauksia. Rahaa jää, esim. kallistuvan sähkön maksuun. Olen alkanut itsenäisesti säännöstellä median käyttöä. Kaupallisten kanavien uutis- tai ajankohtaisvirtaa kieltäydyn kategorisesti seuraamasta. Myös Ylen klikkivirtaa vältän. Näköislehdissä klikkijournalismi on jo jalostunut asioina arkisemmaksi ja monisävyisemmäksi. Myös nämä valinnat lisäävät omaa hyvinvointiani.
Tiedän, että totalitaarisissa maissa median vapauteen puuttuminen on ongelmallista. Internetin vapautta on puolusteltu neljännesvuosisata. Ympäri maailmaa valtiot ja kansalaiset ovat puuttuneet jo vuosisadan täysin vapaiden ”markkinoiden näkymättömän käden” tuottamiin epäkohtiin ja kurjuuteen. Miksi internetin näkymätön ”paha” saa rehottaa vapaasti (esim. kiusaaminen ja huumekauppa). Olisiko aika tuoda sääntelytaloutta myös internetiin. Myös kuluttajien omavastuu, asiakasmaksut, jollain nyt ilmaisilla kanavilla voisi puhdistaa bittiavaruutta, joka on hyvä renki, mutta juuri nyt 2022 huono isäntä.
