Päivitetty 11.10.2026
Sisällysluettelo
- Omakotiasumista
- Kirjallisuuden kuunteleminen ja lukeminen
- Liikunta ja penkkiurheilku
- Maalaiselämää
- Vapaaehtois- ja järjestötyö
- Uuden oppim isen parissa
- Veneily ja kalastus
1. Omakotiasumista
Asun Turussa omakotitalossa. Piha, puutarha ja remppatöihin saisi kulumaan niin paljon aikaa haluaisin. Tehdään kuitenkin hommia maltillisesti. Tai ainakin yritetään.
2. Kirjallisuuden kuunteleminen ja lukeminen
Nautin kirjallisuudesta pääasiassa äänikirjoja kuuntelemalla. Olen intohimoinen elämänkertojen kuuntelija. Löydät luettelon lukemistani elämänkerroista ja muista kirjoista tästä linkistä.
3. Liikuntaa ja penkkiurheilua
Liikuntamuotoina harrastan lenkkeilyä, kotijumppaa, Padelia ja sählyä. Olen pelannut aikanaan lapsuuden- ja työpaikkaharrastuksena joukkuelajina myös jääkiekko. Se on edelleen penkkiurheilussani kohde number one. Liikunnallisena tavoitteenani oli juosta ensi syksynä 2026 kymppi parempaan aikaan kun tein sen 55-vuotiaana vuonna 2016. PS. Asia jäi nyt kyllä toteutumatta. Ensin pitäisi päästä taas kunnolla nk. "juoksunpäästä" kiinni. Katsotaan mitä tapahtuu 2027.
4. Maalaiselämää
Juureni ovat maalla, metsässä ja mullassa, Alahärmässä. Maatilamme ja kaksifooninkinen pohjalaistalomme toimii perheidemme ja lapsiemme kesäpaikkana. Tilaamme liittyvää maa- ja metsätaloustoimintaa hoidamme veljieni kanssa metsätalousyhtymän kautta. Forest Republik of Finland, Kauhava, Komiat, Metsäverkko, Metsään-palvelu, Metsätilat.
Toimin vapaaehtoisessa auttamistyössä. Olen mukana Lions-toiminnassa (Lions linkit). Toimin vapaaehtoisena rikos- ja riita-asioiden sovittelijana Varsinais-Suomen hyvinvointialueella.
6. Uuden oppimisen parissa
Olen tehnyt opettajan työtä 1990-2026. Koko urani on ollut uuden oppimista, mutta sitä on leimannut vastuu opetuksesta, opiskelijan oppimisesta ja opintojaksojen suunnittelusta. Opettajan urani jälkeen aivot eivät mene narikkaan, uuden oppiminen jatkuu. Nyt voin keskittyä omista lähtökohdistani suurimpiin intohimoihini. Minua on kiinnostanut koko opettajan urani ajan erilaiset oppimisympäristöt ja niiden mahdollisuus oppimisessa. Vuonna 2026 erityinen kiinnostukseni kohde on sosiaalinen virtuaalitodellisuus. Kiinnostukseni kiteyttäisin seuraavan tutkimusotsikkoon: Sosiaalinen virtuaalitodellisuus - monikäyttäjä-virtuaalitodellisuus sosiaalisena ja yhteisöllisenä oppimisympäristönä, monipaikkaisen työn, yhdessä tekemisen ja inhimillisen kohtaamisen mahdollisuutena. Itä-Suomen yliopisto
7. Veneily ja kalastus
Minulla on ollut eläkepäivien veneen hankintaprojekti käynnissä noin 1,5 vuotta. Ensin oli kiikarissa TG-hyttivene. Mökkiviikko Turun saaristossa realisoi aloittelevan veneilijän suunnitelmia ja päämääräksi tuli Terhi 450 CC keski- pulpettivene. Sellainen löytyikin, kauppa tehtiin elokuussa. Koska mökkiviikolla sai "haaviin" pitkästä aikaa myös hauki-saalista, on veneilystä ja kalastuksesta lapsenlapsieni kanssa tulossa myös uusi harrastukseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti