Choose Your Language

1.7.2023

Minä - opettaja ja yrittävä yhteiskuntatieteilijä


    Oma Turku AMK:n opettajatarinani verkko-opiskelun näkökulmasta


    Sisällysluettelo

    1. Kuka olen?
    2. Sosiaalialan koulutukseni
    3. Kokemukseni sosiaalialan työtehtävissä 4. Kokemukseni opetustyössä 5. Mukana Turku AMK:n tutkimus- ja kehittämistoiminnassa
    6. Yrittävä yhteiskuntatieteilijä

    1. Kuka olen?
    Hei. Olen Juha Knuuttila. Toimin lehtorina Turun ammattikorkeakoulussa ja koulutan sosiaaliohjaajia ja varhaiskasvatuksen sosionomeja pääasiassa varsinaissuomalaiselle työelämäkentälle.

    2. Sosiaalialan koulutukseni
    Oma taustakoulutukseni on valtiotieteen maisteri ja sosiaalityöntekijä Turun yliopistosta. Opettajan pedagogiset opinnot on tehty aikanaan Helsingin sairaanhoito-opistossa, tuotekehittäjän erikoisammattitutkinto taas Verutumilla. Olen suorittanut myös sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinnon opintoja Itä-Suomen yliopistossa noin kanditutkinnon verran.
    3. Kokemukseni sosiaalialan tehtävissä
    Olen toiminut työurani alussa lastenvalvojana, lastensuojelun sosiaalityöntekijänä sekä pienen kunnan sosiaalijohtajana. Parin viime vuosikymmenen aikana olen toiminut vapaaehtoistyössä: lasten huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvien riita-
    asioiden sovittelijana, rikosasioiden sovittelijan (Turun kaupunki), lastensuojelujärjestöjen hallinnossa (Mm. Kota ry:n puheenjohtajana) sekä lasten chat-palvelussa päivystäjänä (Sos-Lapsikylä).
    4. Kokemukseni opetustyössä

    Opetustyössä Turun ammattikorkeakoulussa olen toiminut jo 1990-luvun alusta alkaen erilaisissa rooleissa: päätoimisena tuntiopettajana, osastonjohtajana, ohjelmapäällikkönä ja koulutuspäällikkönä. Vuodesta 2003 alkaen olen hoitanut lehtorin virkaa.

    Lehtorin työhöni kuuluu pääasiassa opetus- ja ohjaustyö. Oma sosiaalihuollon ammatillinen osaamisalueeni on sosiaalipolitiikka, sosiaaliturva, sosiaalihuolto, sosiaalipalvelut, julkishallinto, sosiaali- ja kasvatusalan yrittäjyys sekä palveluiden suunnittelu ja palveluohjaus. Pääopetusalueina vuonna 2023 ovat julkishallintohallinto, sosiaalihuollon palveluiden järjestäminen ja tuottaminen, johtajuus ja yrittäjyys. Osa työajastani kuluu myös tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioasioiden parissa. Olen ollut viimeiset 20 vuotta erityisen kiinnostunut oppimisympäristöjen tuotekehitystyöstä ja oppimisympäristöjen muotoilusta. Olen toiminut aikanaan myös opettajien AKAVA JS-luottamusmiehenä Kaarinan kunnassa.

    5. Mukana Turun AMK:n tutkimus- ja kehittämistoiminnassa

    2023
    2022-
    Muut linkit
    Tutkimus- ja kehittämistoiminnan projektiharjoittelun  5 op toimeksiantoni
    • FONE-hanke 2021-2023: Luokka 2026. VR-Projektimessut

    • FONE-hanke 2021-2023: Verkkotutkinto-opiskelijoiden yhteisöllisyyden ja sitä mahdollistavan opettajatuen kehittäminen Zoom ja Teams oppimisympäristössä

    • Sosiaali- ja kasvatusalan yrittäjyysvalmennus - sosiaalihuollon yrittäjä - ja yritystukiorganisaatioiden verkoston kokoaminen

    6. Yrittävä yhteiskuntatieteilijä

    Olen aviopuoliso ja turkulainen kahden aikuisen lapsen isä. Vapaa-aikana minut löytää puutarhanhoidon, lenkkeilyn, Padelin, sählyn, äänikirjojen, kodin ja maatilan remppa-askareiden, yhteiskunnallisen vaikuttamistyön ja sukututkimuksen parista. Ja aina kuin vaan mahdollista, touhuan myös 3- ja 7-vuotiaiden lastenlapsieni kanssa.

    Olen persoonana ennemminkin yrittävä yhteiskuntatieteilijä, kun artikkeleita väsäilevä tutkija. Mottoni voisi olla - tartutaan, pannaan toimeksi ja uskalletaan. Innostutaan ja innostetaan.