Language

Hae tästä blogista

20.8.2025

Härkää sarvista kiireelle

#turkuamk

Vuonna 2025 kiire ja kiirepuhe on meille kaikille niin kovin tuttua. Tutkimusten mukaan puolella työntekijöistä on niin kiire, että he lukevat sähköposteja lomallakin. Vielä 1990-luvulla työkaverit olisivat lähettäneet hoitoon kollegan, joka saapuu kesken loman konttorille repimään saapuneita kirjekuoria auki.

Olen aika pessimistinen sen suhteen, että esimiehet pystyisivät auttamaan alaisiaan kiireen hallinnassa. Minun työurallani, joka on kestänyt 40 vuotta, yksikään esimies ei ole ottanut puheeksi kiirettä ja todella vähän on käsitelty muuhun hallintaan liittyviä kysymyksiä. Voisiko vertaistuki ja omien kokemusten jakaminen auttaa. Rohkaisu muitakin muuttamaan työtapoja, uskallusta tauottaa ja hakea takaisin heikentynyttä keskittymisen kykyä uusilla ratkaisuilla.

Itselläni on työajan hallinnassa kyllä kohtuullisen hyvä tilanne, mutta ongelmiakin on ratkottavaksi. En vilkaisekaan töihin lomalla tai vapaapäivinä. Sähköpostiagentti kertoo lyhyistäkin poissaoloista ja puhelimen suljen vapaapäivinä. Sen sijaan ongelmani on keskittymiskykyyn liittyvät haasteet ja etätyöhön liittyvä vähäinen liikkuminen.

Keskittymiskyvyn hallinnassa voisin tietysti lähteä hakemaan apua jostain diagnooseista. Niidenkö varassa sitten lilluisin lopputyöurani? Liikunnan puutetta voisi varmaan lähteä hakemaan työpaikalle siirtymisestä, kahviokäynneistä ja ruokalaan siirtymisen askelluksesta. Tämä ei ole kuitenkaan mahdollista, koska työpaikkani ei tarjoa enää senkään vertaa keskittymisrauhaan kuin kymmennen vuotta sitten. Pöhinää lupaavat avokonttorit eivät sovi opettajan työhön, myös nk. keskittymistiloista itselläni on myös kokemusta. Eivät pärjää hiljaiselle kotikonttorille. Ehkä olisi parempi ottaa kiinni nk. härkää sarvista. Tehdä jotain toisin. 

Aloitin lomani jälkeen syksyn työt 18.8. Kuten aina loman jälkeen, mietin mitä pitäisi tehdä toisin. Valitsin kaksi asiaa, jotka pitää saada kuntoon. Ne ovat jo aikaisemmin mainitsemani: keskittymiskyvyn puute ja olematon liike ja liikunta etätyössä.

Seuraavassa kerronkin mitä olen tehnyt nyt kolmen työpäivän aikana. Toteutus on ollut mahdollista, koska minulla ei ole ollut kokouksia, opetusta tai muuta ulkoapäin säädeltyä toimintaa. Olen voinut itse suunnitella työrytmini.

A. KESKITTYMISKYVYN PARANTAMISEKSI olen tehnyt seuraavia asioita:

1) SÄHKÖPOSTI: Olen tsempannut edelleen sähköpostin kanssa: tarkoitus on lukea keskitetysti posteja kerran päivässä. Yritän pidättäytyä sähköposteissa niukkaan ilmaisuun ja valikoimaan tarkoin, mitä "kirjoitan tai kimmoitan eetteriin."

2) KESKITÄN HUOMIOTA: Teen parhaillaan opetuksen valmistelutyötä. Teen asioita vähintään tunnin jaksoissa, mielellään esim. yhtä asiaa vähintään puoli päivää.

3) TAUOTAN TYÖPÄIVÄÄ: Olen ottanut uuden käytännön syksyllä itseni suunnittelemassa työssä. Teen työtä aktiivisesti ja keskittyneesti 45 minuuttia, sen jälkeen 15 minuutin tauko. Tällöin ei käytetä tietotekniikkaa, kännykkää tai tablettia. Mielellään kävellään, mm. nyt juuri tällä viikolla käpeksien puutarhassa. Tiedän, ettei tämä rytmitys ole aina mahdollista, koska yhteistyö muiden kanssa ja opetus ei aina salli tätä. Mutta suurimmasta ajasta työssäni pääsen kuitenkin päättämään itse. Siksi asian suhteen on hyvä "katsoa koko ajan peiliin" tai ainakin palata sen äären syksyllä aika ajoin.

4) RAKENTEISTAN VUOROKAUTTA: Olen keskittänyt jo aikaisemminkin työni klo 8-16 välille, iltaopetus ei aina tätä mahdollista. Silloin vapaa on hyvä ottaa aamupäivällä tai sitten seuraavana päivänä. Tässä en ole aina onnistunut. Tässä yritän parantaa tapojani.

5) VIETÄN VAPAAN VIIKONLOPPU: Tässä olen aika hyvin onnistunut. Joskus on ollut poikkeuksia, mutta nämä tunnit ovat pois jostain viikkotyöpäivistä. Onko järkeä?

6) PIDÄN KIINNI VUOSITYÖAJASTANI. Tässä olen jo onnistunut. Koska teen 80% työaikaa, vuosityöaikani on 1280 tuntia eli 40 ylimääräistä vapaapäivää. Vapaapäivät pyrin pitämään perjantaisin. Jos tämä ei onnistu, olen joskus aina koonnut ylimääräisen vapaaviikon, jolloin nuo päivät lusitaan pois. Ehkä tämä tilanne on ollut aina toisena lukuvuoden lukukautena, arvioisin.

7) SOME JA NETTIPAASTO TYÖPÄIVÄN AIKANA. Tätä olen toteuttanut tällä viikolla. En käytä sosiaalista mediaa, lue uutisia tai siviilimaileja työpäivän aikana, ei edes tauoilla. Ne  vievät keskittymiskykyäni. Jos  joku puhelimeen tullut viesti voi vaatia huomiota, mutta useimpiin voit vastata ihan hyvin työpäivänkin jälkeen. Jos rehellisiä ollaan, pientä lipsumista on ollut, mutta pääosin tämä asia on lähtenyt hyvin liikkeelle.

B. LIIKETTÄ ETÄTYÖHÖN PARANTAMISEKSI olen tehnyt seuraavia asioita:

1) TAUOTAN TYÖPÄIVÄÄ: Olen ottanut uuden käytännön syksyllä itseni suunnittelemassa työssä. Teen työtä aktiivisesti ja keskittyneesti 45 minuuttia, sen jälkeen 15 minuutin tauko. Tällöin ei käytetä tietotekniikkaa, kännykkää tai tablettia. Mielellään kävellään, mm. nyt juuri tällä viikolla käpeksien puutarhassa. Tiedän, ettei tämä rytmitys ole aina mahdollista, koska yhteistyö- ja opetus ei aina salli tätä. Mutta suurimmasta ajasta pääsen kuitenkin päättämään itse. Siksi asian suhteen on hyvä "katsoa koko ajan peiliin".

2) MUISTAN HYÖDYNTÄÄ SÄHKÖPÖYTÄÄ. Olen sekä seissyt, että istunut työpäivän aikana. Hankin keväällä Turun rakennusmessuilta myös "Satulatuoliadapterin" Iskun perinteiseen, ihan laadukkaaseen työtuoliini. Vaikka se ei aina ole takapuolelle mukava, pitää se minua liikkeessä ja parantaa ergonomiaa suhteessa näytepäätetyöskentelyyn.

3) PIKKU JUMPPAA: En usko lenkkeilyyn tai punttisaliin työpäivän aikana. Johtaa herkästi iltatöihin. Sen sijaan aion yrittää tuoda jumppaa noihin työpäivän taukoihin mukaan. Ei pitäisi olla kovin vaikeaa, vaikka se sitä on tähän asti ollutkin. Toisaalta kyllähän tuossa 15 minuutin aikana oikean pikku kävelylenkinkin tekisi. Koetan ottaa asiaksi viimeistään ensi viikolla.

Tässäpä näitä ensimmäisen työviikkoni kirvoittamia ajatuksiani. Lähde mukaan muutokseen. 

Koetan palata teemaan Härkää sarvista kiireelle vielä syksyn aikana. Tsemppiä töihisi.