Organisaation tai työnkuvan rutiinitehtäviin hirttäytyminen, niihin jämähtäminen tai niissä pyöriminen on ammatin kuin ammatin kuolinisku. Jos organisaation osa alkaa tahdottomasti toistaa "firman strategiaa" ja "osastolta" ja sen johtajalta puuttuu "kunnon etunoja", visionäärisyys, strateginen kyvykkyys, rohkeus ja "laatu-reflektiivisyys", "osasto" on täysin ict-hemmojen ja älykkään tietotekniikan kautta fuusioitavissa, kopioitavissa, johdettavissa ja automatisoitavissa (ja erityisesti tämä koskettaa laajasti määriteltynä nk. "henkilöstövoimavarojen hallintaan").
Pahinta mitä johtaja voi 2016 tehdä on digitalisaatiosokeus. Digitalisaatio-puhe on helppo kuulla. Digitalisaation eteen ja taakse kurkkiminen ja näkeminen on jo vaikeampaa. Come on. Siirtykäämme yhteisvalittamisesta yhteiskehittämiseen, yhdessä kurkkimiseen ja jo läsnäolevan muutoksen tutkimiseen.
Johtajan ja rohkean työntekijän rinnalla ammattiliitoilla on erittäin suuri merkitys työelämän muutoksessa. Korostan nyt ja tässä, olen itse ammattiliiton jäsen ja pidän toimintaa tarpeellisena ja jopa välttämättömänä aina työantajien joukossa olevien "Uunojen ja Urporyvästen" takia.
Ikävä kyllä ammattiliitoissa on varjopuolensakin. Toiset ammatit ja työtehtävät saattavat jämähtää menneeseen aikaan kun liian turvallisuushakuinen työelämän osa, vahva ammattiliitto, sinnikäs koulutusorganisaatio ja "tieteen auktoriteetti" unohtavat toimintaympäristön, ihmisten tarpeiden ja käyttäytymisen muutoksen. Usein seurauksena on kampanjat: "Näin on ennenkin ollut ja näin on jatkossakin hyvä". Pahimmillaan muutosenergia kuluu ammattiryhmien väliseen kilpailuun, nokitteluun ja keskinäiseen "vääntöön", jossa asiakas jää jalkoihin ihan samalla tavalla kuin sylilapsi Syyriassa USA:n ja Venäjän ratkoessa välejään.
"Sapelinkalistelu" on liian tuttua työelämässäkin.