Jokainen joka käyttää, hyödyntää, elää tai on riippuvainen somesta, miettii tätä. Miksi käytän sosiaalista mediaa? Onko se työkaluni? Onko se sopiva, hyvä tai liian suuri osa elämääni? Entä mitä on some-riippuvuus?
Olen huomannut viimeksi tällä viikolla, että vaikka en olekaan tykkäyksien metsästäjä, silti omalla toiminnalla on osuutensa ihmisten arjessa ja ajattelussa. Vuorovaikutan, varmaan ärsytänkin ja myös kuuntelen ja keskustelenkin. Kerron mielipiteitäni, mutta niinhän teen myös jossain perinteisemmässäkin.
Sosiaalista mediaa mietitään sosiaalisesta näkökulmasta, niin kuin pitääkin. Eristääkö se ihmistä yhä enemmän toisesta ihmisestä, jos ihmisen kaipuu on jo valmiiksi suuri? Oppiiko verkossa pahoille tavoille? Jonkun kommenteista kuulee selvästi, että tietoähkyn lisäksi he kokevat ihmisähkyä. Ihmisiä vyöryy ajatuksineen, arkineen ja iloineen sinun elämääsi. Itse mietin, mikä saa ihmiset niin usein ärsyyntymään tästä? En tiedä?
Itse uskon, että ihmisen sosiaalisessa elämässä on nyt 2020-luvulla vain ihan oikeasti kaksi eri ulottuvuutta.
Lihallinen sosiaalinen on 37 astetta ja risat, tuoksuva tai haiseva, koskettava ja nopea sosiaalinen elämä. Työkaverien, perheen, harrastusseurueen tai salarakkaan kanssa. Ei tästä elämästä kukaan sanoa ääneen "kun mä en ole ollut ihmisten kanssa, niin voisiko joku kertoa mitä mä niiden kanssa sitten juttelen ja sanon" 😮? Miten me reagoimme ja toimimme toisten kanssa, sitä opitaan koko elämä, olemalla toisten kanssa. Lihallisesti ja virtuaalisesti.
Virtuaalinen sosiaalinen on hyvin usein jatkoa tai rinnakkaista tuolle lihalliselle sosiaaliselle. Erityisesti Facebook, Whatsupp ja Skype yhdistää läheiset ihmiset ja kaveripiirit keskenään. Samaan aikaan Facebook kokoaan yhteen mitä erilaisimpia yhteisöjä ja ihmisiä, jotka eivät koskaan tule näkemään edes toisiaa lihallisessa maailmassa.
Niin lihallisessa kuin virtuaalisessa maailmassa ihmisten tapa toimia muuttuu ja kehittyy koko ajan. Osaaminen, myös sosiaalinen sellainen, on jatkuvassa murroksessa. Sanotaankin, että esim. y- ja z-sukupolvet osaavat tehdä yhteistyötä keskenään paremmin kuin x- ja sitä aikaisemmat sukupolvet. Näin ollen myös "multitaskaaminen" lihallisen ja virtuaalisen sosiaalisen maastossa ei ole heille mikään ongelma.
Tiedostan itse, että iästäni johtuen, jossain vaiheessa saattaa nykynuorten meno karata kauas sosiaalisen median horisonttiin. Väliäkös sillä. Mutta jos opettajana, kouluttajana ja valmentajana suljen silmäni jo parhaassa työiässä virtuaaliselta sosiaalisuudelta, olen älyllisen epärehellinen myös sosiaalitieteilijänä.
Virtuaalisen sosiaalisen tarina on vasta alkamassa ja se on hädin tuskin täysikäisen aikuisen iässä. Juuri läpimurtoaan aloitteleva, kolmiulotteinen ja tilalliseen kohtaamisen keskittyvä kolmiulotteinen, täysin uusia tunnekokemuksia tuottava maailma on vasta oven takana.
Aion jatkaa avoimien mielin, ainakin "varpaan kärjet hennosti maassa pitäen" omaa seikkailuani tämän kaiken uuden sosiaalisen maailmassa. Olen kasvanut iän myötä ihmisenä, ainakin väitän niin. Ratkaisevassa osassa ihmisen kasvun tiellä ovat olleet kaikki ne runsaslukuiset ihmiset, tutut ja läheisemmiksi tulleet "virtuaalikaverit", joita ilman en koskaan ehtisi kohdata ja oppia muilta tarpeeksi tässä, liian kiireiseksi äityneessä lihallisessa maailmassa.
Lopuksi olen oppinut, että siellä missä asuu yrittäjyys, uteliaisuus, kokeilunhalu ja rohkeus, siellä hengaa mukana virtuaalinen sosiaalinen ja siellä kohtaamani hyvät tyypit.