Juha Knuuttila

Select Language

Hae tästä blogista

3.4.2018

Oppimisen "Protestanttinen etiikka ja Lutherismi " on 1900-lukua.

Kari Uusikylän kirjoittelun (mm. Kari Uusikylä: Koululainen, itseohjaudu surman suuhun!ja monien kesän ja syksyn koulun muutoskriittisen lehtikirjoittelun innoittamana kommentoin kollegani Facebookissa uuden oppimisen teemaa. 

Ajattelin tuoda ajatuksiani tännekin oman blogini puolelle, vähän editoituna ja yksityisyyssyistä hieman lyhennettynä.

----

Kaikille kyyniköille haluaisin muistuttaa.

Nyt on vaan niin, että meidän on seurattava asiakkaan, teknologian, työn ja toimintaympäristön muutosta. Velvollisuus, oppimisen protestanttinen etiikka ja pakko pitää nyt ihan oikeasti jättää sinne 1900-luvulle (tiedän kuitenkin "epämukavia aineita opettavana", että oppiminen ei on myös tuskaa ja haastamista, pakottamista ja houkuttelemista). Eli niin, aikansa kutakin. Innostus, tarina, yhdessä tekeminen ja motivaatio ovat 2000-lukua. 

Peilaan tässä ihan omia tuoreita kokemuksiani. Esim. 1,5 kuukauden jälkeen palautteet verkko-pohjaisesta Sosionomi (AMK) tiimiopiskelusta, videokameroin, näytöllä ja muillakin välineine jakaen ovat yllättäneet sekä opiskelijat että heitä opettaneet. 

Suoria lainauksia opiskelijoilta

"Positiivinen yllätys, opiskelu soluttautuu osaksi omaa elämää"

"Kutsutaan suoraan olohuoneeseen"

"Kuin samalla paikkakunnalla olisi"

"Tutustuu paremmin kuin perinteisessä"

"Luokkaopiskelua intiimimpää"

"Jotain samaa ja tuttua kuitenkin kuin luokkaopetuksessa". 

Lopuksi Marion-opiskelijan viisas lause liittyen omaan verkko-oppimisen ja opiskelun innostukseensa ja sen rajoittamiseen.

"Ei kukkiakaan voi kastella ämpärillä. Mm. ravinteet huuhtoutuvat". 

Tarvitaan aikaa ja malttia oppimiseen, oli sitten kyseessä "sohva-, digi- tai luokkapedagogiikka". "Sohvalla makoilua voi olla liikaa", verkon tietotulva voi ähkiyttää. Kuitenkin, omasta asiastaan innostuneen opettajan Power Point vyörytysten aika pitäisi olla auttamatta ohi ja menneisyyttä.

----

Osuuspankin eläköityvä johtaja Reijo Karhinen pohtii Helsingin Sanomien 14.10.2017 artikkelissa työelämän ja pankkialan muutosta mm. seuraavasti

”Meillä on jo kiire saada toimihenkilömme ymmärtämään, että taito oppia uutta tulee olemaan aivan keskeistä. Ihmisten pitää herätä siihen, että tätä työtä, jota hän tekee, ei ehkä tulevaisuudessa ole.”