Miksi hämmentää aloittaa keskustelu ihmisen kanssa joka kertoo olevansa sosiaalityöntekijä?

Miksi hämmentää aloittaa keskustelu ihmisen kanssa joka kertoo olevansa sosiaalityöntekijä? 

Tällaisia kokemuksia on ollut usealla sosiaalityöntekijällä. Siksi halusinkin omalta kohdaltani uhrata myös muutaman minuutin asian miettimiseen.

Ammattikunnan tulisi katsoa peiliin, eikä jättää ammatin julkisuuskuvan rakentamista toimittajille ja lööpeille. Olisiko niin, että sosiaalityöntekijät on sosiaalistettu koulutusjärjestelmässä ja vanhempien työntekijöiden toimesta brändi- ja tuoteistusvastaisiksi: vähättelemään omaa osuutta kansalaisen psykososiaalisessa eheyttämisprosessissa sekä ohjattu menemään salassapidon verhon taakse.? 

Samaan aikaan kun ensihoitajat pörräävät helikoptereilla ja sairaanhoitajat piikittävät, sosiaalityöntekijät eivät halua kertoa ammatista ulospäin, vaan jättävät pelikentän toimittajille tai "mustavalko-kansalaisille". 

Miten sosiaalityöntekijä-kuva sitten rakentuu tiedotusvälineissä? Lehdissä vuoroin kerrotaan löysästi, saamattomasti tai sinisilmäisesti kansalaisten sosiaalisia ongelmia hoitavista sossuista. Ja heti toisessa artikkelissa virkaintoisista, vallan väärinkäyttäjästä ja holhoajasta. Ei ihme, että kansalaiset ovat hämmentyneitä. Meidät sijoitetaan mediabisneksessä Matti Nykäsen, Juhani Palmun ja Jari Sillanpää kanssa samaan lokeroon,  markkinatalouden sensaatio-lööppi-julkkiksi. Tämä on mahdollista, koska meiltä puuttuu julkaisukynnyksen ylittävä, laajalevikkinen oma tarina.

Tällaisen sensaatio-tiedon pohjalta ammatista keskustelu vaikkapa satunnaisessa luokkakokouskohtaamisessa on hyvin vaikeaa. Suoraan asiaan pääseminen ei todellakaan olisi helppoa. Laittakaapa asia kohdallenne. Jos teiltä puuttuu kaikki fakta mitä sosiaalityöntekijä ihan oikeasti tekee ja olette lööppijulkisuuden varassa, väkisinkin sitä hiljenee eikä oikein tiedä mistä vyyhtiä lähtisi avaamaan. 

Nyt tarvittaisiin sosiaalityöstä bloggaavia ihmisiä. Ei riitä hyvät esimerkit, vaan ammatin ja ammattikuvien tuotteistamista ja brändäämistä tarvittaisiin kaikilla tasoilla. Tarvitaan sitä tänä päivänä paljon peräänkuulutettua tarinaa. Selviytymistarinoita asiakkailta. Sankaritarinoita työntekijöiltä. Verkostotarinoita yhteistyökumppaneilta. 

Tämä idea ja haaste pitäisi ottaa varmaan meillä koulutuksessakin voimakkaammin agendalle. Opettaa tulevia sosionomeja ja sosiaalityöntekijöitä kertomaan työstään. Tarinallistaa kompetenssit ja asiakastyön arki paremmin.

Mutta helppo tie se ei ole. Kun ammatin tuotteistamista tai brändäämistä meilläkin ammattikorkeakoulussa ottaa esiin, syntyy yleensä kovin tuttua hiljaisuutta, jopa meidän kollegoiden keskuudessa.

Kuka olen?

Katso myös blogikirjoitus - Sossu 2.0 (29.7.2017)

Kaikki blogikirjoitukseni