TRANSLATE MY HOMEPAGE: You can translate my homepage into your own language under the tab titles.

Language

3.5.2014

Kukkahattusetä!

Lapsenuskosta ymmärrykseen

Auttamis- ja sosiaalityössä toimivia kutsutaan joskus kukkahatuiksi tai kukkahattutädeiksi. Tällaisen sanan lausuja haluaa sulkea silmiä elämän nurjilta puolilta ja säilyttää lapsenuskonsa, että kyllä sitä omilla voimin pärjää, kun vaan tuo itsetuntoasia on kunnossa ja lapsuudesta saa joukkue-urhelusta voimaa, terveyttä, kaverisuhteita ja sosiaalista pääomaa. Perusviestinä "kukkahatuttelijalla" on, "ei tarvitse holhota, kyllä tässä pärjätään omin voimin, pitää pärjätä omin voimin".  Näin ei kuitenkaan ole. Elämä ei ole aina omasta toiminnasta kiinni. Elämässä on epäoikeudenmukaisuutta, väkivaltaa ja alistamista, huono tuuria, terveydessä, liikenteessä ja viikonlopun ihmisvilinässä. Joskus epäoikeudenmukaisuudet  saattavat olla jopa hyvin sukupuolisesti värittynyttä. Esim. monissa kehitymättömissä maissa miehet pitävät fiksuja ja oppimishaluisia naisia alistetussa asemassa, usein väkivallan keinoin.

Itse sain naisasian "suhteen" herätyksen viime syksynä lukiessani Pakistanilaistytön ampumistapauksesta. Paitsi, että on väärin, että eri ikäisiä naisia kohtaa kohdistetaan niin paljon väkivaltaa, on surullista että meillä on niin paljon heikkoja miehiä, jotka eivät pärjää henkisesti naisten kanssa ja turvautuvat siksi väkivaltaan.

Kukkahattusetä

Julistaudunkin tässä kukkahattusedäksi, ilmeisesti jonkun mielestä mies-feministiksi. Miksikö? Siksi, että 52 vuotiaalla alkaa olla aikalailla elämänkokemusta ja uskallusta miettiä ja puhua asioista. Siksi, että olen koko ajan toiminut elämässäni naisvaltaisissa tehtävissä, sosiaalityössä ja opettajana. Siksi, että olen kouluttanut pian 25 vuotta sosiaalialan työntekijöitä, joista noin 95 % on naisia. Jatkossa palaan teemaan blogikirjoituksilla ja facebook-seinälläkin. Tulen myös haastamaan  ensi syksyn aikana miehiä keskustelemaan naisten asemaan liittyvistä teemoista.

UN Women

Yksi väline tukea naisten väkivallan vastaista työtä on järjestö nimeltä UN Women. 
UN Women järjestö on myös varainkeruukohteena keväällä - syksyllä 2014 Turun ammattikorkeakoulu Oy:n Tukialus-kehittämispalvelut oppimisympäristön ja Merikratos Oy organisoimassa FlowerHat-tapahtumassa ja tapahtumamarkkinoinnissa. 

Tutustu järjestön kotisivuihin ja sen työhön osoitteesta:    http://www.unwomen.fi