Juha Knuuttila

Select Language

Hae tästä blogista

10.7.2012

Ketteryys ratkaisee, teknologia auttaa

Opettajana, isänä ja tietotekniikan hyödyntämisestä kiinnostuneena olen miettinyt teknologian tason ja ihmisen oman toiminnan suhdetta. Olen kiinnittänyt monen muun tapaan huomiota meidän viiskymppisten versus kaksi-kolmekymppisten suhteeseen teknologiaan. Miten viiskymppisten toiminta eroaa kaksi-kolmekymppisistä.

Suhde teknologiseen innovaatioon

Viisikymppinen kokee ahaa-elämyksiä ja innostusta kohdatessaan uuden innovaation. Siis ne joilla on leikkimieltä ja uteliaisuutta jäljellä.

Kaksi-kolmekymppinen pitää luonnollisena, että teknologiaa tulee joka päivä auttamaan arjessa, työssä ja opiskelussa. Itse asiassa monista, nykyään teknologialla tuetuista asioista ei tällä ikäpolvella ole aikaisempaa kokemustakaan (Miten kankeasti asia voidaankaan tehdä "vanhassa" maailmassa?) Kaksi-kolmekymppinen usein myös hymähtää vanhemman väen teknologiainnostukselle :)

Teknologian hyödyntäminen

Tekniikasta kiinnostunut viisikymppinen löytää uutta teknologiaa. Hän aavistaa sen mahdollisuuksia mm. koulutuksessa ja käy keskustelua asiasta muiden samaan heimoon kuuluvien kanssa. Mahdollisuus levittää asiaa laajasti viisikymppisten keskuudessa on rajattu, koska vain osa ikäluokasta käyttää aktiivisesti sosiaalista mediaa. Lisäksi esim. suuri osa opettajista haluaa pitäytyä vanhoissa, niissä "erinomaisia tuloksia tuottavissa " menetelmissään. Moni viisikymppinen uskoo, että uudet ja erilaiset ilmiöistä ovat väistyviä.

Uuden asian ympärille tulee joku julkisrahoitteinen projekti. Asia saa laajempaa julkisuutta - siis laajenee heimon ulkopuolelle - Hämeenlinnassa ITK päivillä. Esim. Second Life opetuksessa.

Tekniikasta kiinnostunut kaksi-kolmekymppinen löytää uutta teknologiaa. Hän uskoo siihen ja tietää sen mahdollisuuksia. Hän jakaa asiasta tietoa aktiivisesti samanikäisen, hyvin laajan some verkostonsa kanssa. Kaksi-kolmekymppiselle tietoyhteiskunta on ihan "reikäleipää" ja sitä hyödynnetään aina ja kaikkialla missä siitä on hyötyä. Verkostossa kerrotaan kokemuksista. Jos asia on hyödyllinen käyttäjien keskuudessa, se otetaan heti käyttöön. Esim. Foursquare.

Toimintamallien tehostuminen ja ketteryyden lisääntyminen

Viisikymppisten maailmassa uudet tietotekniset innovaatiot leviävät hitaasti. Epäuskoisempi enemmistö (aina muutaman vuoden, kunnes hekin jo ovat touhussa mukana) luo kitkaa uudistusten etenemisessä. Koska kitkaa on ja myös tietotekniikan käyttöpelkoakin vielä löytyy, tietotekniikka ei tehostakaan toimintaa, organisaatioiden kettyryys ja uudet kommunikaatiotavat eivät laajene kovin nopeasti. 

Entä sitten kaksi-kolmekymppisten maailmassa. Työelämä ei ole edellyttänyt 1970-, 1980- ja 1990-luvuilla viisikymppisiltä jäseniltään samanlaista ketteryyttä, kuin se edellyttää pätkätyö-, projekti-, yrittäjyys- ja "ei-virkoja" maailmassa toimivalta nuoremmalta sukupolvelta. Nuorten ketteryys on opittu ominaisuus, johon meidän vanhempien sukupolvi koko ajan heitä suojattomina (ei virkaa tai ei vakituista työsuhdetta) kouluttaa.

Eri sukupolvet koulutuksen kehittämisen näkökulmasta

Koulutuksen kehittämisen näkökulmasta vuonna 2012 lienee sukupolvien välinen kuilu mm. edellä esitettyjen asioiden suhteen olevan kohtuullisen laaja. Olemme ilmeisesti nyt 2010-luvulla sellaisessa tilanteessa, että opetus, opetusjärjestelyt ja koko koulu muuttuu perusteellisemmin kuin koskaan koko koululaitoksen historiassa. 

Kysymys ei ole teknologiasta tai aina vain hienommista "härpäkkeistä", vaan siitä, että esim. suomalaisten nuorten suhde työelämään, arkeen ja koulunkäyntiin on muuttunut ja muuttumassa. Näiden kolmen alueen rajat ovat keskenään hämärtymässä ja näitä kaikkia asioita tehdään joskus peräkkäin, joskus päällekkäin tai vain johonkin keskittyen. Vaikka asiaa onkin tutkittu ja tähän multitaskaamiseen ja asioiden välillä hyppelyyn on saatu myös kriittistäkin näkökulmaa, en usko, että mihinkään vanhaan on enää paluuta.

Mitä tämä siis merkitsee opettajan ja kouluttajan näkökulmasta. Se merkitsee tietenkin sitä, että opiskeltavat tiedot ja taidot on kyettävä opettamaan jatkossakin ja opettajalta tarvitaan yhä enemmän näiden asioiden suhteen katu-uskottavuutta. 

Tulevina vuosina tulee kuitenkin korostumaan entistä enemmän se, miten opetuksen, opiskelijan ohjauksen tai valmentamisen suhteen toimitaan: millaisia erilaisia oppimisen tapoja mahdollistetaan ja kehitetään, millaista yksilöllistä tai yleistä joustoa koulutukseen sisällytetään. Ihan oikeasti on opettajienkin uskottava ja otettava käyttöön nuo "korulauseiden" sanat: "on monta tapaa oppia, erilaiset oppijat, konstruktivismi, sosio-kontruktivismi, joustavat oppimiympäristöt, verkko-oppiminen, projektiopiskelu. Luentojakaan unohtamatta.

Kuitenkin joustavuuden kohdalla onkin tulevaisuudessa kiinnitettävä entistä suurempaa huomiota opiskelijan yksilöllisen osaamisen arviointiin ja varmistamiseen. Joustavuus tai uudet opiskelun tai oppimisen tavat eivät voi eikä saa mennä koskaan kovan opiskelun ja laadukkaan osaamisen edelle. Joskus en ole ollut ihan varma, onko tämä aina muistettu.