TRANSLATE MY HOMEPAGE: You can translate my homepage into your own language under the tab titles.

Language

22.5.2020

Vanhaan kouluun ei palaa enää kukaan !

Ajatuksia Korona-keväänä 2020.

Olen lukenut ja kuullut lukuisia esimerkkejä miten poikkeusolojen etäkoulu on järjestetty alakoululaisille. Nuorten 1990-luvulla syntyneiden luokanopettajien kekseliäitä ja oppijalähtöisiä ratkaisuja. Verkkokirjallisuushetkiä, zoom-tapaamisia, veljeksien - alakoululaisen ja esikoululaisen yhteisen temppuradan rakentamista lähiurheilukentällä, puheluja ja rohkaisemista, henkilökohtaistamista parhaimmillaan. Osan oppimistulokset ja osallisuus parantuneet kun saaneet enemmän omaa tilaa ja aikaa tuoda itseään esiin. Oppimista siirtynyt pois luokkahuoneista ja kouluista oikeille elämän areenoille.

Oltiin me vanhat mitä mieltä tahana, kaikissa kouluissa läsnäolon määrä alkaa vähenemään. Esim. tehdään lyhempiä päiviä, aamupäivä etätehtäviä iltapäiväksi koululle. 1 etäpäivä viikossa, etäviikko, opettajan kanssa jaettuja luokkaretkiä virtuaalitodellisuudessa tai ihan perinteisten jo tuntemiemme härpäkkeiden kautta jne. En osaa lainkaan vanhan liiton hemmona kuvitellakaan niitä kaikkia mahdollisuuksia.

Entä todellisuus - kuitenkin vaan yksi näkökulma - helmikuussa 2020. Nykyisessä luokkaopetusmaailmassa koulussa pelkääviä ja kiusattuja lapsia, käyttämättömiä poikien vessoja, erityisoppilaiden ja toisaalta hiljaisten huomioimattomuutta, homeisia kouluja, liian suuria luokkakokoja, puutteellisia luokkatiloja. Opettajaromantiikka ainoastaa koulussa tapahtuvista aidoista kohtaamisista ja opettajan laadukkaasta tuesta on näissä esimerkeissä kaukana, jopa irvikuva.

Nyt on ollut pakko tarjota jotain muuta kuin sitä totuttua. Kuunnellaan jatkossakin lapsia, tutkitaan käyttäjäkokemusta. Ei määritellä omasta näkökulmasta mikä on oppijan hyväksi. Ennen kaikkea, kuunnellaan me oppijaa ja vastataan hänen kysymyksiinsä. Ei enää päin vastoin. Oppija on tärkeä, opiskelu on tärkeä ja oppiminen kaiken kuningas. Opettajan tulee asemoida itsensä taas uudelleen, tässä, vuonna 2020 digihyppäyksen tehneessä koronan jälkeisessä maailmassa.