Nykypäivän kiire johtuu sekä itsestä että yhteisöstä. Se mitä yhteisönä esim. koulutusorganisaatio voi kiireen hallinnalle tehdä, kommentoin tämän tekstin lopussa.
Kaikilla opiskelijoilla ei ole kiire. Osa opiskelijoista istuu rauhallisesti koulussa, he näyttävät keskittymiskykyisiltä, he näyttävät haluavansa oppia, he näyttävät valmistautuvan etukäteen lähiopetukseen. Ohjauskeskustelussa heillä ei ole päällimmäisenä kiire, vaan oman tulevaisuutensa pohtiminen. Usein tälläinen opiskelija on aloittanut opiskelunsa sellaiseen aikaan, ettei mitään erityistä selviytymissuunnitelmaa ole tarvinnut laatia.Tälläinen on usein esim. nuori ylioppilasopiskelija. Ylioppilas myös valmistuu ajallaan.
Toisilla on jatkuva, hallitsematon kiire, jonka selättäminen vaatii kunnon selviytymissuunnitelmaa. Opiskelijalla saattaa olla lapsia, suuret asuntovelat, aikaisempi tutkinto (jonka työtehtäviä hän tekee viikoittain), menestyksellinen ura harrasteen piirissä, elämänkriisi tai jokin muu elämänhallintaan haasteita tuova asia. Osa tästä ryhmästä tekee selviytymissuunnitelman: lopettaa koulutuksen, vähentää tai lopettaa viikoittaisen tai lukukausittaisen työnteon, jakaa vuorokautensa ja ajankäyttönsä kalenterintarkasti erilasten tehtävien välillä. Myös tämä ryhmä valmistuu ajallaan.
Sitten on se toinen, kaikista näkökulmista haastava porukka. Selviytymissuunnitelmaa ei olekaan laadittu tai se on "toivotaan ja uskotaan tasoa". Mopo on koko ajan tai aika ajoin karkaamassa käsistä. "Mikä luokka, mikä jakso, mikä tehtävä ja mikä totsu?" Tämä opiskelija ei pysty asemoimaan itseään mm. tiimityössä selkeän vastuunottajan rooliin, koska vastuunotto ja oman opiskelun hallinta on vaakalaudalla ja monesti jopa kateissa. Tämä opiskelija tarvitsisi erityistä tuutorin tukea tilanteessaan? Huomataanko häntä? Karkaako hän tuutorinkin käsistä? Tämä opiskelija valmistuu usein hyvin pitkän ajan päästä muun ryhmän valmistumisesta, osa eroaa kaoottisessa tilanteessaan aivan loppumetreilläkin tai ei saa lisäajallakaan mitään aikaiseksi. Osasta jopa ei kukaan oikein tiedä yhtään mitään. Koulutusjärjestelmä ja opetus häviää. pettynyt opiskelija häviää ja hakujonossa rannalle jäänyt häviää.
Koulutusjärjestelmällä ja opetuksen toteutuksen suunnittelulla on kuitenkin omalta osaltaan keskeinen ja tärkeä rooli selviytymissuunnitelmaa tarvitsemisen tukena. Hyvän ohjausjärjestelmän lisäksi tarvitaan organisaatiolta ja opettajilta hyvää töiden organisointia, selkeyttä oppimiselle asetetuissa vaatimuksissa ja tavoitteissa, oikeita mitoituksia ja resurssien varauksia esim. tehtävistä selviämiseksi.
Eli selviytymissuuunnitelman tekemisessä oman osuutensa tulee tehdä sekä yksilö ja yhteisö. Yhteisöä tässä asiassa edustavat opiskelijakunta sekä opettajakunta, sekä yhdessä että erikseen. On hienoa nähdä opiskelijoiden aktiivisuutta koulutusjärjestelyiden haasteiden havainnoinnissa, analysoinnissa ja palautteen antamisessa. Mutta kuten jo kirjoituksen alussakin pohdin, peiliin katsominen on kuitenkin nk. loppupeleissä tosi tärkeä juttu.
Myös opettajakunnan on otettava lusikkaa kauniiseen käteen. Miten voimme kehittää opiskelija yksilöllistä ohjausta? Miten voimme kehittää opetuksen organisoimista ja kuormittavuuden arviointi, kuitenkaan sortumatta opetuksen, oppimisen tai opintopisteiden polkumyyntiin työelämän ja yksilöllisten vaateiden puristuksessa.
Olisipa hienoa kuulla kollega ja opiskelijanäkökulmaa kommentointia tästä asiasta ja näkökulmasta. Ja ihan omalla nimellä sanottuna, niin kuin itsekin tässä kirjoitan.